Mutkia ja metkuja Perunmaalla: Banaanijuhla

Peru on paratiisi kaltaiselleni ihmiselle, joka voisi elää pitkiä aikoja pelkillä hedelmillä ja pähkinöillä. Pohjoisen luonnonvaraisia marjoja tulee tietysti välillä ikävä, sillä täällä on tarjolla vain kalliita, jättimäisiä mansikoita. Perussa törmää tuon tuosta hedelmiin, joiden olemassaolosta ei ole tiennyt aikaisemmin. Erityisen tunnettu maa on tietysti banaaneistaan, joten uteliaina banaanien ystävinä halusimme tutustua eri lajikkeisiin ja viettää fiesta de plátanoa. E:n isäntäperheen poika W. tuntee banaanit kuin omat taskunsa, joten värväsimme hänet oppaaksi.

Huánucossa hedelmiä sen paremmin kuin lihaa ja tai kalaakaan ei myydä kaupungin luultavasti ainoassa supermarketissa Supermixissä, vaan ne on hankittava erikseen torilta tai kadunvarsien pienistä kojuista. Kaksoishinnoittelun takia en ole välttämättä kovin innostunut asioimaan toreilla, ja usein jätänkin esimerkiksi avokadot hankkimatta, koska minulta yritetään selvästi kiskoa ylihintaa. Banaanijuhla alkoi retkellä hedelmäkadulle. W. valikoi tottuneesti erilaisia lajikkeita, ja pian muovikassi olikin täynnä erikokoisia ja -värisiä plátanoja. Jokaista lajia ostettiin yhdellä solella.

Kotona maistelimme makeita lajikkeita sellaisenaan. Erikoisin oli epäilemättä plátano manzana, joka maistui nimensä mukaisesti hyvin omenaiselta. W. valmisti banaanipirtelöä, ja illan päätteeksi tytöt väsäsivät pirtelön jämistä, jauhoista ja yhdestä kananmunasta lettutaikinan. Aluksi paistaminen ei ottanut onnistuakseen, mutta viimeiset lettuset pysyivät hyvin kasassa. Tällä kertaa testaamatta jäi ainakin ruokaisa plátano verde (vihreä banaani), joka on suurinta herkkuani pannulla paistettuna.

Ennen kotiin lähtöä saimme T:n kanssa osan ylijäämäbanaaneista kotiin vietäväksi. Seuraavaksi järjestämme ehkä perunailtamat...